No huhhuh, onpas marraskuu mennyt äkkiä! Uudessa työpaikassa riittää hulinaa ja vilskettä ja senpä takia mie oon ihan rättiväsyny aina ku pääsen töistä kotiin. Käsitöitä on kuitenkin kokoajan valmistumassa ja aion kuvata ne blogiin heti kun saan jonkun valmiiksi!
Laitan muutamia kuvia Käsityövakasta ja neulekerhosta, ettei tää postaus ois ihan kuvaton.
Mutta siis, oon listannu jo monta aihetta, että mistä aion tehdä postauksen. Ihanaa kuitenkin huomata, että te ihanat lukijat ette häviä mihinkään, vaikka muutaman päivän (tai parin viikon) tauko tulisikin! Kiitos!
Ja kohtahan on joulukin! Sitten pääsee tekemään postauksia joululahjoista ynnä muista!
Tällä postauksella ei ollut nyt muuta ideaa, kun antaa teille lukijoille tieto, että blogi ja te lukijat ootte kyl mielessä! Voi kun voisikin elää semmosta elämää, että sais neuloo sillon kun huvittaa, eikä sillon kun vaan ehtii ja että olis enemmän vapaa-aikaa! Mutta toisaalta, pitää olla onnellinen myös siitä, että on töitä. Ja vielä oman alan töitä ja työpaikka, jossa tykkään olla.
Mutta älkää siis heittäkö pipojanne nurkkaan! Vähän ajan sisään on tulossa vaikka mitä jännää tänne blogin puolelle! :)
keskiviikko 25. marraskuuta 2015
tiistai 10. marraskuuta 2015
Parhaat työkamut
Miulla on ihania työkamuja! Vihdoin tässä n. viikko sitten siis työpaikkaa ja sain vanhalta työpaikalta muistoksi ihanan Virkkukoukkusen mukin!
Kyl nää työkamut vaa tuntee miut hyvin! Olin jo jonkun aikaa haaveillu et seuraavalla Lappeenrannan reissulla piipahdan Imatralle hakemaan Virkkukoukkusesta jonkun näistä ihanista mukeista. Tästä on nyt hyvä juoda aamun tee!
Uudessa työpaikassa on myös mukavaa! Kivat työkamut ja ihan huippuja lapsosia (päiväkodissa olen siis töissä). On vaan ollut niin uuvuttavaa päästä taas uuden talon kuvioihin mukaan, että en ole nyt jaksanut blogia päivittää muutamiin päiviin! Odotellaan, että tämä "työväsymys" helpottaa. Uusia asioita ja paljon uutta opittavaa on, siksipä aivot tekevät niin hirveästi töitä joka päivä ja tämän takia sitten on uupunut olo.

sunnuntai 1. marraskuuta 2015
Päivä Sinin matkassa
Sain jo jonkin aikaa sitten Langalla-blogin kirjoittajalta haasteen, jossa täytyy kertoa omasta päivästä. Tuo haaste tuli sillon juuri ennen sitä miun Lontoon matkaa, joten en ehtinyt sillon sitä toteuttaa. Mut nyt toissapäivänä otin asiakseni, että kuvaan sen päivän tapahtumat!
Päätin, että teen haasteen vapaapäivänä, koska sillon on ehkä vähän enemmän kerrottavaa, kuin työpäivänä, jollon 9 tuntia päivästä menee vaan töissä olemiseen. Enkä halua julkaista täällä kuvia työpaikastani.
Ja nää kuvat on sitten kännykällä napsittuja, joten kuvanlaatu ei oo taas paras mahollinen.
Klo 10.30
Heräsin. Vaikka juuri kerroin, että en halua kuvata tätä sillon kun on työpäivä, niin tänään on periaatteessa työpäivä. Tai yö. Tänään menen siis yövuoroon, joten tää päivä on vähän niinkun "vapaa". Yritän yövuoroa edeltävänä aamuna nukkua aina niin pitkään kun vaan nukuttaa, koska en nuku sitten enää päivällä ennen yövuoroon menoa, koska koen, että oon sillon vaan entistä väsyneempi sitten töissä.
Tänä aamuna heräsin kuitenkin aika aikaisin. Ei vaan nukuttanut enää. Noh, päivä näyttäis ainakin olevan nätti!
Klo 10.45
Aamudatailut ja aamupala siinä samalla. (Joo tiiän, paha tapa syyä samalla ku on koneella/kattoo telkkua. Mut syöminen on muuten tylsää!)
Ja samalla Lilille hyvät huomenet.
Aamupuuhien jälkeen päätin, että on aika vaihtaa lakanat. Vaikka haluaisinkin nukkua joka yö tän tyynyliinan päällä, niin pakko sekin on välillä heittää pyykkiin. Tyynyliina on lahja ystävältäni ja kuten ehkä kuosista jotkut tunnistaakin, niin se on Virkkukoukkusesta.
Eli siis petivaatteet vaihtoon ja tyynyt ja peitto tuulettumaan parvekkeelle!
Tein lakanoiden vaihdosta oikein Gif-animaation. Kätevästi vaihtuu lakanat tällee animaation muodossa.
Sitten kun siinä parvekkeella tuulettelin petivaatteita, niin mietin, että saisinkohan tänä jouluna parvekkeelle jouluvalot. Meillä ei siis ole parvekkeella pistorasiaa, joten kekkasin toisen keinon. Näissä valoissa on tosi ohut johto, joten sen sai ujutettua ikkunan välistä sisälle niin, että ikkunan saa silti kiinni. Jes! Vihdoin sain parvekkeelle valot!
Seuraavaksi pyykkihuoltoa. Meillä toimii kauheen hyvin poikakaverin kanssa semmonen jako, että mie hoidan tiskaamisen ja hää hoitaa pyykkien pesun. Pyykit tietysti kumpikin laittaa ite omaan kaappiinsa kuitenkin.
Tässä oli isompi läjä, ennenkun tajusin ottaa kuvan.
Klo 14.00
Ruokaaaaaaa! Ja Youtube-videoita.
Monsteri iskee kiinni!
Omnomnom...
Sitten tädiltä tuli viesti, että hää tulee kohta mökkihöperöks jos ei pääse käymään jossain. Päätettiin lähteä hänen töitten jälkeen käymään Prismassa.
Prismasta tarttu mukaan lasten Muumi-skumppapullo, koska tänään on miun viimenen työvuoro tässä nykysessä päikkärissä. Maanantaina 2.11 alotan uuessa päikkärissä työt, jännittää! En ois tätä muuten ostanu, mutta sain yökkökaverin tälle viimeselle yölle, koska lapsia on niin paljon yötä. Mukavaa, että ei tarvii viettää viimestä yötä yksinään!
Klo 19.00
Päätin, että teen haasteen vapaapäivänä, koska sillon on ehkä vähän enemmän kerrottavaa, kuin työpäivänä, jollon 9 tuntia päivästä menee vaan töissä olemiseen. Enkä halua julkaista täällä kuvia työpaikastani.
Ja nää kuvat on sitten kännykällä napsittuja, joten kuvanlaatu ei oo taas paras mahollinen.
Perjantai 30.10.2015
Klo 10.30
Tänä aamuna heräsin kuitenkin aika aikaisin. Ei vaan nukuttanut enää. Noh, päivä näyttäis ainakin olevan nätti!
Klo 10.45
Aamudatailut ja aamupala siinä samalla. (Joo tiiän, paha tapa syyä samalla ku on koneella/kattoo telkkua. Mut syöminen on muuten tylsää!)
Ja samalla Lilille hyvät huomenet.
Aamupuuhien jälkeen päätin, että on aika vaihtaa lakanat. Vaikka haluaisinkin nukkua joka yö tän tyynyliinan päällä, niin pakko sekin on välillä heittää pyykkiin. Tyynyliina on lahja ystävältäni ja kuten ehkä kuosista jotkut tunnistaakin, niin se on Virkkukoukkusesta.
Eli siis petivaatteet vaihtoon ja tyynyt ja peitto tuulettumaan parvekkeelle!
Tein lakanoiden vaihdosta oikein Gif-animaation. Kätevästi vaihtuu lakanat tällee animaation muodossa.
Sitten kun siinä parvekkeella tuulettelin petivaatteita, niin mietin, että saisinkohan tänä jouluna parvekkeelle jouluvalot. Meillä ei siis ole parvekkeella pistorasiaa, joten kekkasin toisen keinon. Näissä valoissa on tosi ohut johto, joten sen sai ujutettua ikkunan välistä sisälle niin, että ikkunan saa silti kiinni. Jes! Vihdoin sain parvekkeelle valot!
Seuraavaksi pyykkihuoltoa. Meillä toimii kauheen hyvin poikakaverin kanssa semmonen jako, että mie hoidan tiskaamisen ja hää hoitaa pyykkien pesun. Pyykit tietysti kumpikin laittaa ite omaan kaappiinsa kuitenkin.
Tässä oli isompi läjä, ennenkun tajusin ottaa kuvan.
Klo 14.00
Ruokaaaaaaa! Ja Youtube-videoita.
Ja samalla myös Lilille ruokaa ja herkkupala, kun näyttäis otus olevan sopivasti hereillä.
Monsteri iskee kiinni!
Prismasta tarttu mukaan lasten Muumi-skumppapullo, koska tänään on miun viimenen työvuoro tässä nykysessä päikkärissä. Maanantaina 2.11 alotan uuessa päikkärissä työt, jännittää! En ois tätä muuten ostanu, mutta sain yökkökaverin tälle viimeselle yölle, koska lapsia on niin paljon yötä. Mukavaa, että ei tarvii viettää viimestä yötä yksinään!
Klo 19.00
Vielä ennen töihin lähtöö ehin nähä jouluvalot in action. Siniset ei oo kyl kaikista näteimmät valot miun mielestä, mut tuli joskus ostettuu nii pitäähän nää käyttää.
Ja ainaha ehtii pari rivii neuloo ennenku lähtee mihinkää!
Klo 22.00
Työpaikalla oltu jo tunti. Lapset nukkuu hyvin, joten päätettiin, että nyt voidaan maistaa tätä. Hyvää oli ja hulvaton viimenen yövuoro työkaverin kanssa!
Kiitoksia haasteesta Liilapöllölle! Tätä oli kiva tehdä!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)