torstai 28. maaliskuuta 2013

BigBow

Menin istuskelemaan Käsityövakkaan höpöttelemään omistajan kanssa ja siinä samalla syntyi ihan omasta pipon ytimestä rusettipanta. Lankana käytin samaa lankaa kuin tähän kämmekkääseen, kun sitä jäi yli. Kiinteillä silmukoilla virkkasin koko pläjäyksen ja vaihtelin ihan randomisti turkoosin ja ruskeen välillä. Ihan hauskan näkönen tuli, mutta tää taitaa mennä tuonne "kiva, mutta en käytä"-koriin :D

















tiistai 26. maaliskuuta 2013

M&M keksit

Laitetaampas leivontaohje välillä. Tein nimittäin keksejä :) Nää on hirrrmusen hyviä ja sopii tosi hyvin esim. lasten kemuihin. Ohje on helppo ja nämä on suht nopea tehdä. Tällä kertaa tein kaksinkertasen annoksen, koska halusin kokeilla myös maitosuklaaversiota.



Nyt pitäis riittää vähäks aikaa keksejä! Nää häviää meillä aina vähintään kahden päivän kuluessa, vaikka on vaan kaksi syöjää :D Oikeenpuolimmaisella lautasella on M&M versioita ja vasemmalla suklaahippuversio.

M&M keksit

200 g margariinia                                                                         
236 ml fariinisokeria                     
236 ml sokeria
2 munaa
1 tl vaniliinisokeria
3x 236 ml jauhoja (eli noin 7 dl)
1 tl ruokasoodaa
½ tl suolaa
236 ml M&M karkkeja tai muuta suklaata

Jos ihmettelet noin hassua mittaa, kun 236 ml, niin se on amerikan mitoissa 1 cup, eli siis vähän päälle 2 dl.

Sulata voi pehmeäksi, ÄLÄ SULATA VOISULAKSI ASTI, ja sekoita se sokereiden kanssa. Lisää kananmunat. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan.

Paista noin 180 asteisessa uunissa noin 10-15 minuuttia keksien koosta ja uunin tehosta riippuen. EI TARVITSE PAISTAA TUMMAKSI ASTI, KEKSIT SAAVAT JÄÄDÄ VAALEIKSI JA SISÄLTÄ HIEMAN RAA'AKSI!

Vinkkejä:
  • Voit halutessasi lisätä taikinaan vähän hasselpähkinärouhetta noin 1dl (Itse en ole tätä kokeillut, mutta reseptin antaja suositteli)
  • Itselläni ensimmäisiä kertoja tehdessä meinasi taikina murentua käsiin, kun aloin pyörittelemään taikinaa käsissä. Laitoin varmaan liikaa jauhoja tai jotain, mutta tämän voi korjata lisäämällä hiukan vettä taikinaan.
  • Varmista, että M&M karkit ovat niitä suklaatäytteisiä, eli ruskea pussi. Muistaakseni keltainen pussi sisälsi pähkinäsuklaakarkkeja. toki niitäkin voi kokeilla :)
  • Itse laitan M&M karkkeja kaksi pussillista. Varmaan se yksikin riittäis, mut siitä ei ihan tuota päälle kahta desiä tule, joten ostan kuitenkin aina kaksi pussia. Kerralla vaan kaikki sekaan, eipähän tarvitse etsiä niitä keksejä joissa on eniten karkkeja :D


sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Rasta

Tein kaulurin. Tuo langan väri on kyllä paras ikinä ja oli ihanan pehmeä neuloa. Värit fuskaa vähän tuossa vipossa kuvassa. Kahdessa ensimmäisessä kuvassa on värit kohdillaan :)


Puikot: 12 (mutta tosi löysästi neulottuna, koska omaan erittäin tiukan käsialan)
Lanka: Malabrigo Rasta


perjantai 22. maaliskuuta 2013

Pipon ytimestä on Facebookissa!

Otsikko kertookin jo kaiken oleellisen, eli sain tehtyä Facebook sivut tälle blogille. Ajattelin että ihmisten olisi ehkä helpompi seurata blogia facebookin kautta, koska se on sellanen paikka nykypäivänä missä ihmiset käy oikeastaan päivittäin. Ei tarvitse kokoaikaa olla ravaamassa täällä ja tarkistamassa että onko uusia tekstejä ;D

Tervetuloa tykkäämään! <3 Linkin löydätte joko tästä: Pipon ytimestä Facebookissa tai vaihtoehtosesti tuolta oikeesta laidasta Facebook-napin takaa. Tein iha uudet napit myös bloglovinille ja Blogilistalle. Nyt on vähän siistimmän näköistä täällä. Kämppää en jaksa siivota, mutta blogiani kyllä jaksan xD

***

Ja hei, Elli laittoi Ellin kotiin arvonnan pystyyn. Käykää ihmeessä osallistumassa, nyt on nimittäin aika mysteerinen palkinto odottamassa voittajaansa ;)


Keskeneräistä

Santun Maja blogia pitävä Santtu mätkäisi haasteen pöytää. Tämä haaste tulee kyllä tarpeeseen :D

 http://1.bp.blogspot.com/-j9C6XZlAbpA/UUh0mAcZJVI/AAAAAAAABVA/YOpsGj3CHH0/s1600/santun+haaste.jpg

Elikkäs Santtu kuvailee haastetta näin: "Tällä haasteella ei ole mitään sen ihmeellisempiä sääntöjä, kuin vain toimia motivaattorina itselle, että keskeneräiset työt tulevat tehtyä loppuun ennen kesää. Eli saa soveltaa! Syksyllä sitten on ihana aloittaa tyhjältä pöydältä.."

Ensin mietin, että eihän minulta löydy keskeneräisiä niin paljoa, että niistä nyt esittelyn saisi. Lähdin kuitenkin penkomaan koreja ja kyllähän sieltä muutamat löytyi. Tässäpä omat keskeneräisyyteni:

1. Ikuisuusprojekti
Elikkäs tämä jo aikaisemmin esitelty ikuisuusprojekti kolmiohuivi on tietysti edelleen kesken. Palava halu olis saada tuo valmiiksi kun haluisin jo päästä käyttämään :)


2. Testihuivi
Tämän ei oikeastaan tarvitse valmistua ehkä milloinkaan. Tai noh siinä vaiheessa kun pituutta alkaa olla metrikaupalla, mutta tämä on siis testihuivi, johon testailen erilaisia kuvioita ja neulepintoja. Pituuttta ei ole vielä kovin paljoa kuten näette, mutta siellä on jo kirjoneuletta ja palmikkoa kokeiltu. Tästä kyllä tulee aika ihana jos joku päivä saan valmiiksi :)


3. Säärystimet
Nämä ovat jo hyvää vauhtia tulossa valmiiksi. ties miten kauan olen jo halunnut ihan perus säärystimet, mutta en ole saanut aikaiseksi aloittaa. Mutta nämä valmistuvat varmaan kohta. Toinen on jo valmis! Ja kuten huomaatte, värikästä on taas tulossa :D



4. Pompon matto
Sanna Vatasen kirjasta Neulo, virkkaa, kirjo jämälangasta! napattu idea, eli tupsumatto. Nuo tupsut on kamalan värisiä, koska haluan ensin tehdä testimaton ja testata ensinnäkin että miten kiinnitän tupsut ja miten matto kestää käyttöä. Käytin siis tähän testimattoon jotain sekalaisia jämälankakeriä, mutta jos se onnistuu niin teen ihan väreiltään suunnitellun maton. Tämäkin on kuitenkin jäänyt korin pohjalle makaamaan, kun kymmenien tupsujen teko on aika tylsää :D

 

keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Kämmekkäiset

Poikakaveri on pyydellyt, että tekisin kämmekkäät tai jotkut lämpimäiset kun pyörällä ajaessa takin hihat eivät riitä ja viima käy läpi. Nämä oli hirrrrrmusen nopea tehdä ja tosi helpot.

 Piti tulla kuulemma mahdollisimman tiiviit, joten tein 3,5 koukulla ja tapani mukaan tosi kireällä käsialalla. 
Lanka: Seitsemän veljestä.
  • Virkkaa ketjusilmukoilla lenkki ja mittaa, että se riittää kämmenesi ympäri. 
  • Sitten vaan virkkaa putkea yhtä pitkälti kun haluat kämmekkään olevan pitkä.
  • Peukalon kohdalla tee muutama ketjusilmukka ja skippaa muutaman silmukan yli. Itse tein muistaakseni 7 ketjusilmukkaa ja hyppäsin 4-5 silmukan yli, jotta peukalo ei jää liian kireäksi.
Sori noista kynsistä. Ei aina voi olla priimakunnossa :D

sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Räsymatto kakkonen

Olin tämän viikonlopun mummolassa, joten nyt vasta pääsen tänne kirjoittelemaan :) Mummo teki hirmusen hyviä mustikkamuffinsseja kotiin vietäväksi! Laitan tänne ohjeen kunhan saan tavarat purettua ;D

*****

Tämä on jo muutaman vuoden vanha matto. Tässä ei ole ihan niin kivat värit kuin uudemmassa räsymatossani (joka löytyy täältä *klik*) mutta tämäkin on itse tehty ja siksi tunnearvoltaan arvokas :) Tämä löytyy lankahyllyn edestä peittämästä tuota rumaa lattiaa.


Reunat on vähän suttuisen näköset, kun en muistanut päätellä kuteita sinne maton sisään :D


Voitte vaan kuvitella miun tulevan oman talon värimaailmaa :D Meinaan nimittäin tehdä oman kodin ottamalla mallia Huvikummusta. En jaksa semmosia täysin valkosia koteja tai liian moderneja ja kylmiä koteja. Kodin pitää olla täynnä tyynyjä ja peittoja ja pehmeitä juttuja ja paaaaaljon värejä.

torstai 14. maaliskuuta 2013

Surulapanen

Haluisin niiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiin kovasti oppia neulomaan kunnon lapaset, joita vois käyttääkkin. Lapasethan on oikeesti aika helppo neuloo, mutta miulle on aina ongelma se peukalo. En vaan saa siitä taitekohdasta tiivistä. Teen sen jotenkin väärin. Mut tässä taas yks asia mikä pitää opetella, ei se muu auta.


Tässä näette surullisen neulojan surullisen parittoman lapasensa kanssa. Lisäksi lapasesta roikkuu surullinen päättelemätön lanka. Todella surullista :(


Ja tässä näette sen surullisen lapasen kohdan, josta tulen surulliseksi. Kaiken lisäksi tuo joustinneulekohta oli liian lyhyt. Mutta ei sen väliä kun ei tämä käyttöön tulekkaan.

Seuraava postaus on toivottavasti vähän ilosempi :9 Ja toivottavasti seuraavat lapasetkin.

maanantai 11. maaliskuuta 2013

(Melkein) Valmis linnunhäkki

Pari postausta sitten näytin tuon lintuhäkin, joka oli Anttilasta ostettu. Halusin vähän tuunailla sitä ja tämmönen tästä tuli. Kyllä tää suurinpiirtein näyttää siltä, miltä se näytti miun mielessä :) Jotkut pikku asukit tuonne ois kyllä kiva vielä virkata, oisko teillä lukijoilla vinkata jotain hyvää pienen linnun ohjetta? Saa tietysti ehdottaa jotain muutakin asukkia, voihan siellä asua mikä otus vaan :D


Vihreän köynnöksen tein Schachenmayrin Bravolla virkaten ketjusilmukoita ja kukat virkkasin Schachenmayrin Catanialla.


Siinä se nyt roikkuu ikkunan edessä :)

perjantai 8. maaliskuuta 2013

Postia!

Väitän kyllä, että yks maailman parhaimmista fiiliksistä on tulla kotiin ja huomata että on saanut postia. Ihan sama mitä, kunhan ei ole "arkipostia" vaan sellasta muuta postia. Ja mie sain eilen kaksi pakettia! Jeeeeeee!

Tilasin Santun Majan kirpparilta setin, jossa oli lintuleimasimia ja huopanauhoja. Santun kirpparille pääset suoraan tästä. En oo meinannut Tiimarista enkä muista askartelukaupoista löytää kivoja leimasimia, mutta nuo osuivat heti silmään. Kiitos Santulle vielä kovasti, leimasimet saivat hyvän kodin! 

Käykää ihmeessä kurkkaamassa, jos itsekin löytäisit jotain :)

Toinen paketti mikä kolahti luukusta oli miun ja ystäväiseni Maikin tilaus Crazy Factorystä. Crazy Factoryssä on tooooooosi halvat hinnat verrattuna Suomen hintoihin. Sieltä löytyy muutakin kun vaan lävistyskoruja ja venytyskoruja. Valikoimaan kuuluu myös kaulakoruja, riipuksia, sormuksia, rannekoruja ynnä muuta. Käy kurkkaamassa, vaikka siulla ei mitään erityistä lävistystä olisikaan! Hinnat ovat halvat sen takia, kun ne tulevat käsittääkseni suoraan tukusta, eli luotettava kauppa on, ei tarvitse pelätä. Eikä miulla ollut eka kerta kun tilasin tuolta. Ja siellä on tällä hetkellä menossa 50% alennukset!

Pimeessä hohtavia rannerenkaita, koska oon jostain syystä hulluna kaikkeen pimeessä hohtavaan.


Huulitatuointeja. Näistä saattaisin tehdä videopostauksen tänne, jos teitä rakkaita lukijoita vaan kiinnostaa ;D Nämä toimivat siis samalla periaatteella kun lapsuudesta tutut purukumeista saadut tatuoinnit, mutta nämä laitetaan huuliin. Tämätyyppisen tutoriaalin saattaisin tehdä itsekin näistä:


Miulla on 12mm venytyskoru vasemmassa korvassa, joten tilasin siihen uusia koruja. Laitan korvasta kuvan kunhan ehdin :) Tuo Trollface on kyllä niiiiiin läppä, mutta kun nuokin oli jotain hitusen päälle 3e (Suomessa näin isot ovat reilusti päälle 10e) niin pakko oli ottaa :DDDD

maanantai 4. maaliskuuta 2013

Failed

Tämä valmistu jo jonkun aikaa sitten. Yleensä pieleen menneet pipotkin löytää tiensä joko päähän tai sitten muuhun käyttötarkoitukseen, mutta tästä en oikeesti osaa sanoa, että mitä tälle teen.

Tässä vaiheessa näytti vielä, että hieno pipohan sieltä on tulossa...

... Ja ilman päätä se näyttää myös ihan hyvältä...

... Mutta kun se saa pään sisällensä, niin sitten ei enää näytäkkää hyvältä. Kuvattavan ilmeestä voi myös päätellä tyytyväisyyden tason. Tää nyt on tietysti vähä ylidramatisoitu kuva, mutta näätte paremmin tuon muodon. Tykkään tuosta kuviosta ja muista yksityiskohdista, mutta en saa sitä survottua nätisti päähäni. Tuossa ohjeen kuvassa se on vähän niinkun lytätty, mutta kokeilin eri tavoin eikä siltikään sovi :D En tiedä teinkö jonkun virheen vai eikö tuo vaan sovi miun pään muotoon. Mutta tulipahan opeteltua tuo pipon kuvio ja kokeiltua vähän erilaisempaa mallia :)

Lanka: Novita - Isoveli
Puikot: Muistaakseni 5 pyöröt ja lopussa 5 sukkapuikot

Kokeilkaa jos te rakkaat lukijat onnistuisitte paremmin :D Tuo kuvio on tosi helppo tehdä, jopa mie osasin sen, vaikken oo aikasemmin tommosta tehny. Ja noin yksinkertasesta tulee noin hauskan näköinen :)

perjantai 1. maaliskuuta 2013

Häkissä

Ostin Anttilasta tämmösen söpön lintuhäkin joskus parisen viikkoa sitten.


Nyt tämä roikkkuu ikkunan edessä, mutta pari pientä ideaa kyllä on, miten saan tätä ehkä somistettua, vaikka söpö tämä kyllä on jo valmiiksi. Näytän teille sitten, kunhan saan aikaiseksi ja jos tämä idea nyt onnistuu ;)