sunnuntai 11. elokuuta 2013

Kyselyn yhteenveto

Laitoin vähän aikaa sitten tuonne sivupalkkiin kyselyn, jossa kyselin että mitä teistä olisi kiva nähdä Pipon ytimessä enemmän/mistä tykkäätte täällä lukea. Oli hauska myös huomata, että tämä kyselyidea lähti leviämään pariin muuhunkin blogiin joita luen! Kiva että ihmiset poimii ideoita :)

Mutta siis oman kyselyni tulokseksi tuli, että eniten haluatte nähdä neulontaa ja virkkausta. Hyvä hyvä, olette eksyneet oikeanlaiseen blogiin ;D Seuraavaksi eniten tuli aikalailla samoilla äänimäärillä amigurumit ja niiden ohjeet, pipot ja niiden ohjeet ja omaa kämppää/sisustusta käsittelevät jutut. Näitä kaikkia onkin lähiaikoina tulossa, koska oman kämpän esittely on vielä kesken ja pari vanhaa pipoa on vielä näyttämättä. Amigurumeihin liittyen on tulossa videopostaus, jota myös olette toivoneet. Fimomassajutut, muut askartelut ja tyyli/pukeutuminen tulivat myös suht hyville sijoille, mutta vähiten ääniä sai neulegraffitit ja haasteet.

Kiitos kun vastailitte, oli kiva vähän nähdä, että mitä tykkäätte lukea. Näistä kaikista aihepiireistä tietysti kirjoittelen ja matkan varrella tulee varmaan uusiakin aiheita, mutta oli hyvä huomata, että esimerkiksi amigurumeja toivotaan aika paljon. Tämän tulen huomioimaan :)

2 kommenttia:

  1. Juu, kiitos vaan ideasta :). Olis pitänyt huomata mainita, mistä idea omaan blogiin tuli!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noh ei tuo nyt niin iso idea ollut :D Kiva vaan oli huomata että tartutin tän muihinkin, hähää :)

      Poista

♥ Kommentit saavat hymyn huulille :)
♥ Minulla on kommenttien valvonta päällä, eli älä ihmettele jos lähettämäsi kommentti "häviää" eikä heti näy. Hyväksyn kommentit ensin, jotta yksikään niistä ei jäisi lukematta.
♥ Kiitos kommentistasi!