Kotiuduttiin Jerusalemiin hyvin. Hotelli oli todella mukava ja sijainti oli hyvä; ihan Jerusalemin keskustassa.
Jerusalemissa ja sen lähimaastossa oli ihan hirveästi nähtävää! Ensimmäisenä mentiin käymään puutarhahaudalla.
Tämän kallion uskotaan olevan Golgata, eli se paikka, johon Jeesus olisi ristiinnaulittu. "pääkallopaikaksi" myös sanottu. Tuolla kallion toisella puolella oli kyllä pari kohtaa, missä näytti ihan siltä, että siinä olisi pääkallomuodostelma tuossa kalliossa.
Suvi-täti osasi kertoa paljon tästäkin paikasta. Esimerkiksi miten tämä kyseinen paikka ja Raamatussa kuvailtu Jeesuksen ristiinnaulitsemispaikka ja hautapaikka osuvat hyvin kohdalleen. Raamatussa siis kuvaillaan melko tarkasti, miltä paikat näyttivät ja kjyllä tällä paikalla kaikki tuntui täsmäävän.
Puutarhahauta oli kyllä mielettömän upeen näkönen paikka! Ja ihanan rauhallinen myös.
Tässä on nyt se haudan suuaukko.
Ja hauta sisältä.
Oli kyllä jännä tunnelma, kun hautaan astu sisälle...
Tää oli joku viininpuristamo. Myös tämä mainitaan Raamatussa, että Jeesuksen haudan lähettyvillä oli viinipuristin.
Mie kurkkaamassa haudan suuaukosta.
Kauheesti kuvia, mutta kun oli niin nätti paikka, että halusin esitellä sen teille hyvin!
Seuraavaa osaa ootellessa...Ollaan suunnilleen puolessavälin matkaa! Toivottavasti ootte tykänny tästä postaussarjasta tähän mennessä! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
♥ Kommentit saavat hymyn huulille :)
♥ Minulla on kommenttien valvonta päällä, eli älä ihmettele jos lähettämäsi kommentti "häviää" eikä heti näy. Hyväksyn kommentit ensin, jotta yksikään niistä ei jäisi lukematta.
♥ Kiitos kommentistasi!