perjantai 18. tammikuuta 2013

Pipoja ei ole koskaan liikaa

En tiiä mitä tekisin näillä kaikilla pipoilla, kun en itse ehdi kaikkia käyttää! :D Ja kun miellyn helposti sitten pariin kolmeen lemppariin, enkä jaksa muita kaivaa esille edes vaihtelun vuoksi. Mietin että jos alottasin jossain vaiheessa täällä blogissa kirpputorin, jossa myisin käsitöitäni ja tietysti muuta tavaraa myös, kuten vaikka vaatteita. Käsitöiden kohdalla ainoa mutka tulee siinä, että joidenkin ohjeiden mukaisesti tehtyjä töitä ei saa myydä. Tosin se pitäisi sitten aina lukea siinä ohjeessa erikseen jos sitä ei saa myydä. Mutta pitää vielä pohtia, että meneekö se liian vaikeaksi. Olisi kyllä kiva päästä myymään nuo käytämättömät johonkin hyvään kotiin :)


Tämä on virkattu sillä lempparipipon ohjeella Tähän on käytetty Bravoa, lemppari akryylilankaani.


Ja tähän taasen löytyy ohje täältä. Tästä piposta tykkään kovasti ja taisi olla ensimmäisiä neulottuja pipojani, kun olin aikaisemmin vaan virkannut tuolla lemppariohjeella :) Lankana käytetty Seiska veikan Isoveljeä.

Olis kyllä kiva saada joku mallipää, ettei aina tartteis omaa päänuppia alkaa kuvaamaan. Ja tuo on oikeesti tosi vaikeeta saada se pipo hyvin näkyville ja yrittää samalla tähdätä että tulisi edes jotenkin fiksu tausta... Noh ellei jollain satu olemaan ylimääräistä myytävänä, niin pitää nyt ainakin toistaiseksi tyytyä tähän.

4 kommenttia:

  1. Aivan ihania pipoja olet virkannut!
    Pidän erityisesti tuosta mustasta, jossa
    vihreä ja v.pun raita =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiiiiitos kovasti! :) Itsekin tykkään tuosta kyseisestä piposta aika paljon, ainoa haittapuoli oli että siitä tuli ehkä hitusen liian pitkä, kun taisi käsiala alkaa löystymään :D

      Poista
  2. Heippa! Tulin vastavierailulle ja ihania juttuja täälä olikin! :) Mun lemppari on kans tuo musta pipo, jossa on pinkki ja vihreä raita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa kun piipahdit! Ja aloit vielä lukijaksikin, siitäkin iiiiiso kiitos! Ja kiva kun tykkäät :)

      Poista

♥ Kommentit saavat hymyn huulille :)
♥ Minulla on kommenttien valvonta päällä, eli älä ihmettele jos lähettämäsi kommentti "häviää" eikä heti näy. Hyväksyn kommentit ensin, jotta yksikään niistä ei jäisi lukematta.
♥ Kiitos kommentistasi!