tiistai 29. lokakuuta 2013

Kaamosta kumoten!

Olin Joensuun taidemuseon järjestämässä Kaamos-tapahtumassa, jossa siis karkoitettiin kaamosta taiteen voimin. Koko viikonlopun oli tarjolla vaikka minkälaista tekemistä, kokemista ja nähtävää. Lauantaina en ehtinyt käydä siellä kun vaan koulutehtävän puitteissa katsomassa taideteoksia, mutta sunnuntaina osallistuin ihan kunnolla. Arvatkaas mikä siellä oli?




Neulegraffitipaja! Ihan mahtavaa! Sielläpä se koko kolmituntinen meni, mikä sen pajan oli tarkoitus kestääkkin :D

Eikun vaan neulegraffitien tekoon! (Kuvassa ei ole omat tassuttimeni, vaan pajan ohjaajan)

Seinällä oli myös kyseisen ohjaajan upea graffititeos, joka oli muistaakseni tuftaamalla tehty. En ole ikinä kuullut noin söpöä sanaa :D

Eli tuftaus on käsittääkseni semmosta (jos nyt muistan ohjaajan selityksen oikein), että säkkikankaaseen jotenkin painellaan tupsuja, josta syntyy tommonen pehmeä taideteos. Kuten näette, se on tommonen "karvanen" ja muistuttaa vähän mattoa. Mutta tämä oli kyllä upean näkönen siinä seinällä! Ihanan selkeät värit ja kaikki.

Kiusaan teitä nyt sen verran, että näytän vasta seuraavassa postauksessa mitä itse sain tuolla pajalla aikaan ;) Muuten olisi tullut kauhea kasa kuvia!

Ja hei, huomaattekos miten hienot vesileimat olen kuviini saanut? Tästä kaikki kunnia kuuluu Lankahelvetti- blogin Hennalle. Iso kiitos ja hali! :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

♥ Kommentit saavat hymyn huulille :)
♥ Minulla on kommenttien valvonta päällä, eli älä ihmettele jos lähettämäsi kommentti "häviää" eikä heti näy. Hyväksyn kommentit ensin, jotta yksikään niistä ei jäisi lukematta.
♥ Kiitos kommentistasi!